Vuoden viimeiset Rorschachin-testit mäntylattiassa

Johan nyt on kumma. Vuoden viimeinen päivä ja veättää ihan armottomasti. Johtuuko se siitä, että koko vuosi on painettu täysillä ja nyt on otettava pikku breikki vielä viimetingassa tälle vuodelle? Tällaista tunnetta ei ole kyllä ollut koko vuonna. Väsyttänyt ja nukuttanut on niin paljon, että kaikkia niitä ei ole edes pystynyt nukkumaan. Nyt ei väsytä, ei nukuta.... laiskottaa! Niin paljon ettei tiedä miten päin olisi ja mitä tekisi.

Äsken ei kyllä tarvinnut miettiä mitä tekisi kun uudelta (onko se vielä uusi jos asennuksesta on jo yli vuosi?) mäntylattialta löytyi kattilan kannen kokoiselta alueelta jotain outoa. Mustia tahroja. Ihan kuin vanhanajan mustekynä olisi räjäyttänyt itsensä rakettina taivaalle. Siellä se nyt yläilmoissa huutelee hyvää uutta vuotta, kun täällä siivotaan sen jätöksiä. Ensisilmäyksellä vaikutti, että peli on menetetty. Mustekynän pöräytys oli niin tiukassa, ettei se hievahtanut mihinkään. Panikoinnin jälkeen oli kuitenkin jo mahdollista ajatella järkevästi ja mikäs sen järkevämpää kuin universal stone. Pelastajani, joka majailee nykyään lähes jatkuvasti tiskipöydän nurkalla. Saattaa kuullostaa siltä, että olisin tehokaskin siivooja, mutta ei pelkoa. Olen niin huono siivooja, etten ole saanut siivottua sitä laatikkoonsa.

Universal Stonetin lattiaa niin, että oksan kohdat viuhui ja peukalo sai rasitusvammoja, mutta sen seurauksena lattian musteläiskätesti on historiaa, eikä ole enää pelkoa joutumisesta psykologisiin testeihin omassa ruokasalissaan. Edelleen on kuitenkin mysteeri mistä läiskät tuli ja mitä ne oli. Naapurin emäntä tunnusti jo lapsensa puolesta jotakin tapahtuneen, mutta emme keksineet mitä. Oletetun syyllisen sormet olivat puhtaat ja tuollaista törkyä ei puhtain sormin ole mahdollista aiheuttaa. Herra kissalainen ei ole kotona, joten hänenkään niskoille ei voi vierittää tapahtunutta. Edellisen ruokasalikatastrofin selvittäminen oli helpompaa, koska uhri makasi sulattomana ja höyhenettömänä ruokasalin matolla ja syyllinen nuoleskeli käpäliään sängyn päällä.

Mystisissä tunnelmissa ja selvittämättömän rikoksen merkeissä kohti Uutta Vuotta!

Veeseen raikastin

 

 

Jouluun palatakseni päätin esitellä vielä tehokkaan vessanraikastimen.

 

 

 

 

Olin hyvin innoissani saadessani hyvältä ystävältäni kauniin hyasintin, joka viikon jälkeen alkoi muistuttaa (haistuttaa) hajusinttia... Kukka on kaunis kuin mikä, mutta eräänä joulua edeltävänä yönä yskin, yskin ja vielä kerran yskin. Epäilykset heräsivät ja kaunokainen joutui yöksi jäähylle eteiseen. Aamun valjetessa käväisin eteisessä ja havaitsin nostaneeni kukkasen mr. Nakuliinin vessan katolle. Huomasin hetimmiten kovan kontrastin (tällöin laatikossa oli myös kasa shaibea).

 

 

 

 

Kontrasti alkoi näyttämään ihan viehättävältä eikä eteisessä yksinkertaisesti ollut mitään muuta tasoa, johon olisin kukkaparan laskenut. Seuraava vaihtoehto olisi ollut kuisti, jossa varmasti kauneus olisi ollut muisto vain. Herra kissallakaan ei varmasti ole mitään sitä vastaan, että hän on saanut elämänsä ensimmäisen vessanraikastimen.

 

 

 

 

Allergia taitaa olla todellista, koska olen vähällä tukehtua katsellessani näitä kuvia. Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä hajukas.

Tosin mieleen juolahti juurikin voisiko syyllinen olla sittenkin the kuusi? En aio silti viedä kuusta vessan katolle ja haisusinttiä huoneen nurkkaan.

 

 

 

Joulu on vielä Mausvillassa, mutta tänään mietin miten vähän aikaa joulu viihtyy huushollissa. Lähes heti joulunpyhien jälkeen kyllästyminen iskee ja ne hillittömät koristekasat viedään taas vuodeksi pölyttymään kekseliäisiin säilytysratkaisuihin = keskelle kodinhoitohuoneen lattiaa. Eikö tähän olisi mitään parempaa keksintöä? Kokoon taittuvat joulukoristeet?

 

 

 

 

Taitaa olla kohta uusi vuosi ja uudet kujeet. Tänä vuonna kalenteri sai uuden paikan. Viime vuoden se oli keittiötason valaisimen päällä. Sen, jonka päälle piti rakentua lasivitriini. Johtuikohan kalenterista, että vitriiniä ei siihen koko vuonna ilmestynyt vaikka se onkin yläkerrassa jo valmiina. Sille ei ollut paikkaa majatalossa. Tänä vuonna en sorru samaan virheeseen vaan ensimmäisen päivän saapuessa heitän vanhaa kalenteria vesilinnulla.... vai toisinpäin?

 

Tervetuloa uusi vuosi ja lasivitriini!

 

 

Joulu on kerran vuodessa vaan... kuten Mausvillan blogipäivitys

Voiko tätä enää blogiksi kutsua?! Kerran vuodessa pikapäivitys! Vuosi 2012 oli niin yllätyksellinen ja kiireinen, että ei ehtinyt sitten kirjoittaa mitään. Paitsi ehkä perinteiseen päiväkirjaan sohvan pohjalta muutaman sanan. Sumussa on kuljettu kohti uusia haasteita.

Koti on muuttunut ryönän tyyssijaksi. Kantaessani rytkyä päivästä toiseen päättymättömän levyn tavoin, mietin mielessäni, että yläkerran valmistuessa on toinen ääni kellossa. Jotenkin kuitenkin viimeaikoina on alkanut tuntumaan, että tokkopa sentään. Tavaramäärä ei vähene. Se vaan levittäytyy laajemmalle alueelle. Pieni toivo kuitenkin on vaatekaappien suhteen. Kuinka vaatekaappi voi pysyä järjestyksessä jos sitä ei edes ole?

Joulu saapui torpalle tänä vuonna ekaa kertaa. Kahta päivää ennen aattoa kaikki oli valmiina. (joten aattoon mennessä oli suoritettava jo jonkin asteista uusintasiivousta = rojun kantoa).

 

 

Jotain pikku puutteita vielä täydelliseen Jouluun oli. Keittiön verhojen salusiinit jäi laittamatta naulan puutteen vuoksi ja ulkovaloihin satsaus oli lähes olematonta. Jouluvaloista ainoana ulkona loisti vanha puoliksi särkynyt kirkas valojen sarja rullattuna vanhaan lyhtyyn. Lyhty löytyi entisen asukkaan "kaatopaikalta" ja siinä oli vain kaksi lasia paikallaan. Se ei suunnitelmaa haitannut, koska en ole ainakaan vielä tavannut semmoista tuulta, että sähkövalot sammuisi (jos sähkökatkoa ei lasketa). Joulumattoja ei Mausvilla vielä omista, mutta ei niitä kyllä kaivattukaan... eihän ne mahtuisi mihinkään säilytykseen. Ihan riittävä säilytysongelma on jo kahden jättimäisen joulukoristelootan kanssa. Talossa on kaksjapuolsataa neliötä ja kuitenkin on tilan puute. Korjaan säilytystilan puute. Miksen pyytänyt joulupukilta säilytystilaa??! Noh, se yläkerta. Ratkaisu kaikkeen?

 

Ruokapuoleen en satsannut, koska sukulaispiiristä löytyy sitä porukkaa, joka tulee ruokien kanssa ja jonne voi mennä syömään. Pipareita oli pakko leipasta ja koristella silmät ristissä. Kinkku toki oli paistettava ekaa kertaa omassa leivinuunissa. Aamushokkipaniikkituska koitui turhanpäiväiseksi ja luulot liian kylmästä uunista oli humpuukia. Edellispäivän kaksinkertainen uunin lämmitys kahdella pesällä oli se juttu. 12 tunnin lämmöntasaamisvaiheen jälkeen uuni näytti 100-120 astetta ja se oli paras mahdollinen 6,88 kilon kinkulle. Vähän alle seitsemän tunnin paisto tuotti huippulopputuloksen vaikka kinkunpaistaja unohti ottaa kinkun huoneenlämpöön ennen paistamista. Paistamisen jälkeen uuniin lisää pökköä pesään, sinappihuntu sialle ylle ja takas uuniin. Tiedä sitten oliko kinkku oikeasti hyvää vai tuoko tunnelma ja onnistumisen riemu puolet mausta?!

 

 

 

 

Tälläkertaa onnistuin siivoamaan jopa niin huolellisesti, että vieraita pystyi kutsumaan ihan päiväsaikaan. Joulussa tunnelma on kuitenkin parhaimmillaan Hämärässä.

 

 

 

Hämärässä ei myöskään näy esteettiset rakennustelineet ikkunan takaa!

 

 

 

Tänä Jouluna ulkona näytti joululta ja kelikin oli otollinen aattokävelyyn jota kertyi lähemmäs 10 kilometriä. Puolessa välissä pukki toi kunnon karvalakin ja matkanteko muuttui entistä hienommaksi.