Aarteen etsintää pihamaalla, lapioin, kaivurein.

Eilen illalla kymmenen jälkeen oli täydessä käynnissä viimeiset peliliikkeet ennen kaivurin rantautumista. Tai noh... kaivuri rantautui jo alkuillasta, mutta se odotti vielä kaivurimiestä seurakseen. Mausvillan edustalla kaiveltiin lapiopelissä puolille öin talon edustalla olleita liuskekiviä. Puutarhassa oli näkyvillä pikkuruinen liuskekivipolku, joka osoittautuikin paljon pidemmäksi kuin alku antoi ymmärtää. Vuosien saatossa kivet olivat jääneet nurmikentän alle... osasta pilkotti vähäsen. Öinen kaivanta oli kuin aarteenetsintää parhaimmillaan. Lapiolla tökkiessä silloin tällöin kilahti iloisesti ja se oli selvä merkki... uusi kivi. Kivi toisensa jälkeen. Pitkä polku, kivet talteen odottamaan uutta polkua vallihaudanteko-operaation jälkeen.

Muitakin aarteita tontilta löytyi. Kuistin alle oli hautautunut näin messevä menopeli.

Tämän päivän jälkeen MausVillalla on oma vallihauta. Vain vesi ja krokotiilit puuttuvat. Talosta on myös harvinaisen vaikeaa päästä ulos tai takaisin sisälle, koska myöskään sitä linnoista tuttua avautuvaa siltaa ei ole. Piiiiiitkä hyppy ja toive, että se riittää.

MausVillan puutarha on parhaillaan kuin sotatantereen, hiekkakuopan ja tunkion risteytys. Olo on kuitenkin toiveikas... MausVillan perustukset saavat ansaitsemansa kohtelun. Hyvät eväät tulevia vuosikymmeniä varten. Samalla tontille täräytetään parit pihavalot, kukkapenkereet, pihalaatoitukset sekä apinoiden temppuiluköydet hiekkalaatikoineen. Vaikka tässä vaiheessa MausVillan emännän sisäinen puutarhuristi ei ole herännyt niin samalla rytinällä on hoidettava silti osa puutarhahommista. Olisi se sangen typerää kaivuroida taas parin vuoden päästä piha auki.

Muutama päivä armonaikaa hoidella kivijalka kuntoon. Sitten krokotiilit päästetään takaisin järveen ja kaivuri hujauttaa vallihaudan umpeen.